|
Raportti
UFBG
pelasi Sm-karsintasarjan viimeiset pelit
Espoonlahdessa lauantaina ja Leppävaarassa
sunnuntaina.
Lauantai
oli synkkä. Molemmissa otteluissa esiintyi
haluton UFBG, joka kyllä ajoittain puolusti
terävästi mutta ei hyökkäyksessä saanut
aikaan muuta kuin väärinkäsityksiä.
Otso-ottelun alussa päivä näytti vielä
positiiviselta kun ottelu eteni tasahtiin
aina 3-4 tilanteeseen asti. Sen jälkeen
hyökkäykset päättyivät yhä useammin
poisheittoihin ja näistä kokenut Otso
rankaisi odotetusti. Loppulukemat 5-15
jäivät tavoitteesta. Toisessa ottelussa
Saintsia vastaan ei sitten ollut paljon
selittelemistä. Vaasa tuli vauhdilla ja
UFBG:n motivaatio otteluun loisti
poissaolollaan.
Sunnuntai-aamuna Leppävaarassa odoteltiin
ovien avaamista ja kun ne saatiin klo 9
auki, olikin kentällä nopeasti täysi tohina
päällä. UFBG ei vieläkään ollut hyökätessään
virheetön mutta halua löytyi sentään sen
verran, että toinen sarjan nuori joukkue
Sipoo united kaatui lukemin 15-11. Näin
ollen sijoitus Sm-karsinnassa viides.
UGFB
paketoi kautensa jo lauantaina
Leppävaarassa. Vastassa oli ensin Tamkon
Letut, joka Marinalla vahvistettuna kaatoi
helponoloisesti viisimiehisen UGFB:n.
Toisessa ottelussa UGFB nappasi jatkosarjan
ainoan voittonsa Team Seniorsia vastaan.
Rajuista rosteriongelmista tällä kaudella
kärsinyt UGFB jäi viimeiseksi joukkueeksi
avoimen kakkosdivisoonassa.
Kausi ei
sujunut varsinkaan kakkosjoukkueen osalta
sunnitelmien mukaan. Kokeneiden pelaajien
poisjääntejä sattui säännöllisesti ja se söi
joukkueen iskukykyä. Tästä pitää vaan kerätä
kiukkua ulkokautta varten.
UFBG
Espoonlahdessa: Emppu, Jukka,
Jussi, Jyri, Lauri (paitsi Otso peli), Nico
(ei Otso ja Saints) (paitsi Otso peli), Sami
(Otso peli) Teemu, ja Ville
UGFB
Leppävaarassa: AksuL, Nico, Niklas, Lauri ja
Timo
Teksti:
Mikko S |