SM III Pajulahti 19-20.7.2008


 

 

La

UFBG - Terror                  8-17  (7-9)

SOS   - UFBG                  17-2   (9-1)

 

Su

UFBG - Saints                17-14 (9-7)

UFO Akatemia - UFBG    17-10 (9-6)

 

 

 

 

 

 

Raportti

UFBG - Terror

Ottelu lähti hyvän valmistautumiseen ansiosta hyvin liikkeelle. Puolustus toimi ja maaleja syntyi tasaiseen tahtiin. Terror oli naamapuolustuksemme kanssa alussa vaikeuksissa. Molemmilla joukueilla oli paljon nuoria ja se näkyi jälleen turnovereiden määrässä. UFBG oli niskan päällä ensimmäisen puoliajan alkupuoliskon, jonka jälkeen puntit tasoittuivat. Ensimmäisen puoliajan vei tiukan pelin jälkeen turkulaiset, lukemin 7-9. Toiselle puoliajalle tulikin sitten vapautunut Terror ja väkinäinen UFBG. Usko omiin kykyihimme meni täysin ja karkeat virheet seurasivat toisiaan. Lopputulosta oli vaikea uskoa. Terror vei toisen puoliajan 1-8 ja koko ottelun siis 8-17.

SOS - UFBG

Auringon paahdettua pilvettömältä taivaalta koko neljän tunnin odotuksen ajan, oli UFBG melko kypsää kauraa. Sipoota vastaan lähdettiin pelaamaan pitäen mielessä huominen aamupeli Saintsia vastaan. Tarkoitus ei silti ollut antaa sipoolaisten kävellä iltapelissä voittoon. Tästä huolimatta, pitkälti juuri näin kävi. Oma peli ei juuri missään vaiheessa lähtenyt käyntiin ja hyvätkin hyökkäykset hyytyivät perusvirheisiin.

UFBG - Saints

Sunnuntain aamupelissä oli vastassa vaasalaiset, jotka olivat liikkeellä vain kymmenen hengen voimin. UFBG:lla oli mukana poikkeuksellisen iso rosteri, yhteensä 15 pelaajaa. Tämä mahdollistikin kovan prässin heti kiekon tasalta lähtien. Puolustus ei muodostunut ongelmaksi missään pelin vaiheessa. Ainoat helpot maalinsa Vaasa sai poimimalla muutamat pitkät heitot. Muutoin Saints joutui tekemään töitä koko kentän pituudelta. UFBG:n vastahyökkäysten onnistumisprosentti oli kuitenkin matala ja osin tästä johtuen peli pysyi tiukkana loppuun asti. Ensimmäinen puoliaika päättyi UFBG:lle 9-7. Toisella puoliajalla kuitenkin pidimme tämän muutaman maalin eron ja se riitti voittoon. Pisteissä tuli paljon turnovereita mutta virheitä tuli tasaisesti aidan molemmin puolin. Vaasalaisilla alkoi lopussa myös painamaan vajaa miehitys, mikä myös edesauttoi ottelun lopputulosta.

UFO Akatemia - UFBG

Alkusarjan viimeisessä pelissä vastassa oli Tampereen toinen joukkue UFO Akatemia. Tunnelma oli molemmilla joukkueilla melko vapautunut ja se myös näkyi aivan viimeisimmän puristuksen puuttumisena. Akatemia oli lähtenyt ehkä hiukan kävellen voittoon-asenteella liikenteeseen ja varsinkin alussa pisteitä vaihdettiin tasatahtiin UFBG:n jopa johtaessa ottelua muutamaan otteesseen. Ottelun edetessä Akatemian rutiini kuitenkin tuli esiin ja pisteet alkoivat kääntyä tamperelaisten hyväksi. Kuitenkaan eilisen kaltaista romahdusta ei nähty, mikä oli erittäin positiivinen asia. Pystyimme tekemään maaleja koko ottelun ajan.

Yhteenvetona viikonloppu jää niukasti plussan puolelle, vaikka lauantaina peli olikin todella synkkää. Terrorin todellinen haastaminen jäi siis vielä tekemättä. Onneksi siihen tarjoutuu tilaisuus Kemiössä 23-24.8, jolloin alempi jatkosarja pelataan.

 

Joukkue Pajulahdessa La: Emppu, Henkka, JanneP, Jukka, Jussi, Juuso, Jyri, Kasperi,  Mika, Mikko, Nico, Sami  ja Ville

Joukkue Su: Emppu, Henkka, JanneP, Jukka, Jussi, Jyri, Kasperi, Lauri, Mika, Mikko, Nico, Otto (Saints-peli), Sami, Teemu(Saints-peli)  ja Ville

Teksti: Mikko     

 

 

 

 

© UFBG ry 2008