|
Tavoite
oli viikonloppuun selvä. Alempi jatkosarjan
voittoa tavoiteltiin ja tähän mennessä
kaikki viikonlopun vastustajat olimme
kertaalleen kaataneet.
Lopulta
tämä oli aika lähellä katastrofiviikonloppua
UFBG:n kannalta. Oma peli oli sekaisin.
Yleensä pystyy aina osoittamaan jonkun syyn,
miksi menee huonosti. Näin huonosti ei ole
mennyt moneen vuoteen ja syykin on epäselvä.
On totta, että lajitreenejä ei ole pystytty
kahteen viikkoon järjestämään. Tuulisessa
säässä ei heittotuntuma ehkä ollut
herkimmillään. Nämä olisivat kelvanneetkin
selitykseksi, mikäli takkiin olisi tullut
vain muutamalla maalilla. Mutta kun
etukäteen varsin heikot vastustajat antavat
kyytiä niin, ettei saada yli kymmentä maalia
kasaan, on jossain jotain vikaa.
UFBG -
UFO2
Ensimmäisessä hyökkäyksessä kaikki näytti
vielä hyvältä. Hyökkäys vei hyvällä flowlla
kiekon vastatuuleen maaliin. Sen jälkeen ei
oikein mikään enää näyttänytkään hyvältä
koko viikonlopun aikana. UFO2 vastasi
seuraavasta kuudesta maalista ja ottelu oli
ilmeisesti monen mielestä ohitse. Kiekot
tippuivat ja niitä heitettiin pois. Lopussa
päästiin vähän kaunistelemaan lukemia mutta
varsinaista kamppailua ottelun voitosta ei
missään vaiheessa ollut. Tämä siis UFO2:sta
vastaan, jolla ei ollut Heikki Saunasta.
Joukkue joka kaksi viikkoa sitten voitettiin
17-12, vaikka se silloin oli varustettuna
Heikki Saunasella. Silloin UFO2 oli se joka
kaunisteli lopussa. Ei voi ymmärtää. Toki
UFO2 pelasi paremmin. Mutta eipä mekään
mitään unelmapeliä Nurmijärvellä pelattu.
UFBG -
Saints
Tähän
otteluun lähdimme kääntämään kurssia.
Kääntyihän se. Mentiin vielä alemmas, mikäli
mahdollista. Jälleen samat ongelmat.
Tasapaino oli liian ylhäällä. Kiekko ei
liikkunut tarpeeksi nopeasti. Tuli
tiputuksia ja huonoja heittoja. Helpohkoja
virheitä tuli joka pelaajalle väh. 3. Eli
yhteensä virheitä tehtiin kolmisenkymmentä.
Tästä ottelusta summaukseksi riittää uuden
pelikoneen tuottama tilasto
hyökkäysvuoroista ja kuinka moni niistä
johti maaliin. 5/16 (31.3 %)*.
Tarvitsimme siis keskimäärin kolme
hyökkäysvuoroa, ennen kuin se johti maaliin.
Sillä ei voi voittaa tällä hetkellä ketään
Suomessa. Tuskin missään muuallakaan.
UFBG -
Terror
Viimeisessä ottelussa vastaan asettui Terror,
jolta jälleen puuttui kokeneimmat
pelimiehet.
Eipä
tässäkään ottelussa vielä suurta käännettä
parempaan tapahtunut. Oikeastaan ainoa mikä
oli paremmin, oli lopun taistelutahto.
Vaikka tilanne näytti synkältä ollen
vaikeimmillaan 12-7 Turulle, jostain
kaivettiin sen verran taistelutahtoa, että
ottelu vietiin lopulta 16-15. Tähän ehkä
eniten vaikutti Turun väsyminen. Heidän
paikka ei jaksanut enää juosta ja
miespuolustuksessa jalka alkoi painaa myös.
Hyökkäyksessä he eivät pystyneet hakemaan
pitkiä ja se yksinkertaisti Turun
hyökkäyspeliä juuri sen verran, että meidän
puolustus tavallaan alkoi toimia. Näiden
otteluiden voittaminen kertoo sen, että
edelleen kiinnostaa. Nyt se kiinnostus
pitäisi saada kestämään vähän kauemmin kun
puoliajan toisen puoliskon.
Joukkue
Kemiössä:
Henkka,
Jyri,
Jussi, Lauri,Ville,
Juuso,
AksuL,
Timo,
Otto,
Jukka,
Mikko
Sm-sarja
on siis päättynyt ja tuloksena oli lopulta
seitsemäs sija, kuten viime vuonnakin.
Otettavana olisi ollut kuudes sija ja jäänti
plussan puolelle. Nyt selkeästi kaudesta jäi
katkerampi maku. Varsinkin loppukautta
vaivasivat rosteriongelmat. Parasta
kokoonpanoa (tai edes lähellä) ei ollut
missään vaiheessa käytettävissä. Monet
pelaajat joutuivat pelaamaan kovia
minuutteja.
Vielä on
jäljellä ensi viikonloppuna EUCR-turnaus
Tallinnassa, jonka jälkeen kausi on
paketissa.
Juniorimme pelaavat toki tämänkin jälkeen
junnufinaalissa Myllypurossa 5.9. Lisätietoa
aikatauluista saa liitokiekkoliiton
sivuilta
*maaliin
johtaneet hyökkäysvuorot/hyökkäysvuorot
yhteensä (tehokkuusprosentti)
Teksti:
Mikko S |